Valon hohdetta ja uusia näkökulmia – ajatuksia Maija Lavosen näyttelystä
- ateljeepiccolo
- 29.6.
- 2 min käytetty lukemiseen
Vierailin hiljattain Maija Lavosen näyttelyssä Designmuseossa Helsingissä, ja kokemus oli yksinkertaisesti sanottuna vaikuttava. Näyttely ei ainoastaan esitellyt Lavosen upeaa tuotantoa, vaan avasi samalla uusia näkökulmia tekstiilitaiteen mahdollisuuksiin ja rooliin nykytaiteen kentällä.
(Kuvattu museon luvalla ja heille sekä Maija Lavoselle upeasta näyttelystä kaikki kunnnia.)
Itse olen vielä melko uusi tekijä tekstiilitaiteen parissa – sekä taiteilijana että kurssien vetäjänä. Siksi Lavosen työt tekivät minuun erityisen suuren vaikutuksen. Ne puhuttelivat sekä ammatillisesti että tunnetasolla. Erityisesti hänen valokuitukaapelilla rikastetut ryijytyönsä jäivät mieleeni. Pehmeä valonhohde hämärässä museotilassa loi lähes meditatiivisen tunnelman – tuntui, kuin teokset olisivat hengittäneet omaa rauhallista rytmiään. Miten upea osoitus siitä, että perinteinen ja uusi voivat kohdata saumattomasti.
On myös ihanaa nähdä, kuinka tekstiilitaide saa ansaitsemaansa näkyvyyttä kulttuurin kentällä. Tämä taiteenlaji jää usein muiden varjoon – kuvataide, musiikki ja esittävät taiteet keräävät huomion ja ansaitut aplodit, mutta tekstiilitaide jää herkästi marginaaliin. Silti juuri siinä piilee jotakin erityistä: tarinoita, hiljaista taituruutta ja käsillä tekemisen voimaa. Suomessa tekstiilitaiteilijoita on mukava joukko, ja uusia kasvoja on tullut kentälle vuosien mittaan. Silti tuntuu, että näkyvyyttä voisi olla enemmän.
Museovierailuni aikana kiinnitin huomiota siihen, miten monikielinen tunnelma näyttelysalissa vallitsi. Se kertoo siitä, että Lavosen työt kiinnostavat myös kansainvälisesti – olipa kyseessä turistit tai ihmiset, jotka ovat juurtuneet Suomeen muualta. Taide yhdistää yli rajojen, ja juuri sellainen universaali puhuttelevuus Lavosen teoksista huokui.
Erityisen inspiroivaa oli huomata, kuinka teknologia ja käsityö voivat kulkea rinnakkain. Suomessa arvostetaan käsillä tekemistä – ja syystä. Silti toisinaan huomaan, että koneellista työskentelyä tai uusia välineitä katsotaan tietyllä varauksella. Lavosen teokset muistuttivat minua siitä, ettei taiteen tarvitse olla vakavaa tai rajattua – eikä sen tarvitse tapahtua vain perinteisillä menetelmillä. Mielikuvituksella ei ole rajoja. Miksei siis yhdistää ryijyyn valoa, metallia tai koneellisuutta? Miksei etsiä uusia tapoja ilmaista itseään?
Tämä museokäynti oli minulle tärkeä muistutus siitä, miksi teen tätä työtä – ja miten tärkeää on pysyä avoimena uusille ideoille. Taide elää ajassa, ja niin saavat elää myös sen tekijät.
✨ Kiitos Maija Lavonen – inspiroivasta, kauniista ja ajatuksia herättävästä näyttelystä. ✨
*Suosittelen käyntiä museossa lämpimästi, nämä kuvat eivät tuo oikeutta töiden näyttävyydelle läheskään siinä määrin mitä ne paikanpäällä nähtynä ovat.
Comments