"Vaan olla" – suomalaisen loman vaikein suoritus.

Loma. Se aika vuodesta, jolloin akut pitäisi ladata, mieli tuulettaa ja sielu hengähtää. Pitäisi. Todellisuudessa moni meistä sujahtaa suoraan lomamoodista suoritusmoodiin: mökki remppaan, pihan kunnostukseen, ”pieneen” projektiin, johonkin jota voi selvästi näyttää ja sanoa: ”tulipahan tehtyä.”

Minulla ei vielä ole edes mökkiä – ja silti, maatessani aamuauringon pilkistellessä puun takaa, tunnen jo pientä syyllisyyden piston siitä, ettei minulla ole mitään kunnianhimoista plääniä tai projektia tälle päivälle. Olenko nyt epäonnistunut lomailija? Miten voikaan olla näin vaikeaa vain olla?

Kesä on ihmisen parasta aikaa...

Miksi on niin vaikea vain olla?

Me suomalaiset olemme tehokkuuden kansaa. Jo vuosikymmeniä meille on iskostettu päähän ajatusmallia, jonka mukaan joutenolo on suurin perisynneistä. Juttelin hiljattain 86-vuotiaan äitini kanssa tästä aiheesta. Hän, maalaispirtin lapsi ja sotien jälkeisen ajan kasvatti, nyökkäsi ymmärtäväisesti: "Meillä suorastaan syyllistettiin, jos ei kuokka, lapio, luuta tai rätti heilunut heti kukonlaulusta auringonlaskuun – seitsemän päivää viikossa."

Ja kyllä – kaikuja tästä muistan omastakin nuoruudesta: "ethän sä nyt voi koko päivää maata!" Niinpä opiskeluaikoina paiskin kolmea osa-aikatyötä yhtä aikaa, etten vain vaikuttaisi laiskalta – ja että sain maksettua akateemiset seikkailuni.

Nyt viisikymppisenä yrittäjänä teen työpäivän työhuoneella, ja jatkan iltaisin kotona koneella nakuttaen someideoita, videoita, projektipuuhaa ja nettisivujen viilausta. Vapaatunnit? Ne löytyvät kalenterista kohtaan: "ehkä ensi kuussa.”

Yrittäjyys on kuitenkin oma valintani, ja nautin siitä aidosti. Olen tietoisesti kulkenut tähän suuntaan, jossa saan toteuttaa itseäni käsintekemisen maailmassa, erityisesti tuftauksen parissa. Jokainen päivä on erilainen, täynnä oppimista ja uusia ideoita — ja vaikka yrittäjyys vaatii paljon, saan tehdä sitä mitä rakastan. Se antaa merkityksen arjelle ja sytyttää edelleen sen saman kipinän, joka sai minut alun perin tälle polulle lähtemään.

Tästä huolimatta arki voi olla ajoittain raskasta, kuten missä tahansa ammatissa. Siksi on tärkeää muistaa antaa palautumiselle tilaa — pysähtyä, hengähtää ja vain olla, ilman suorituspaineita.

Siispä tänä kesänä päätin haastaa itseni. Ihan vain olemaan. No, isän sairaalakeikat hieman sotkivat suunnitelmaa, mutta tavoite pysyi: pari lomabreikkiä ilman painetta tehdä mitään erityistä. Osittain onnistuikin! Mutta oli se vaikeaa. Somettamatta oleminen oli kuin sokerilakon ensimmäinen päivä: kädet hakeutuivat puhelimelle, mieli pyysi postaamaan ”lomafiiliksiä”. Kyllähän joku haluaisi tietää, että olen juuri nyt katsellut päivänkakkaroiden huojuvan kevyessä kesätuulessa, eikö?

Mutta sitten se paine. Kerro nyt jollekin, että olet vain maannut koko päivän katsellen puiden latvoja – ja saat vastaukseksi: "Eikö olisi kiva lähteä vaikka kiertämään lähiseutujen museoita tai tutustumaan paikallishistoriaan?" Koska, tiedät kyllä, ettei lomallakaan sovi ihan vaan maata.

Aamut maalla oli loman kohokohtia.

Meitä on moneen junaan (ja osa nukkuu koko matkan)

Minä puolestani olen aina ollut kova nukkumaan. Jos yöunet jäävät lyhyiksi, seuraa tykytyksiä ja yleinen zombie-moodi. Meitä on moneen junaan: toiset painavat menemään 4 tunnin yöunilla ja porskuttavat kuin oravat espressokäytössä, ja sitten meitä on meitä murmeleita (paljonkohan muuten murmelit nukkuu?), jotka vetäytyvät tyytyväisinä sänkyyn jo kahdeksalta ja heräävät vasta auringon jo kipinöidessä puiden latvoissa.

Tosin näin vaihdevuosien lähettiläänä vaikka nukkuisi 20 tuntia, yön kääntelyt, vessakeikat ja ihmeelliset heräilyt pitävät huolen siitä, että varsinainen uni jää edelleen mysteeriksi. Ehkä juuri siksi päätin: nyt vain ollaan. Ja täytyy sanoa – ainakin osittain onnistuin. Hiljaisuus, hitaus ja hengähdys olivat ihan ok.

Naksu osaa nauttia joutenolosta...

Takaisin oravanpyörään!

Mutta nyt, loman loppu häämöttää ja oravanpyörä kutsuu. Työkalenteri alkaa täyttyä kuin huomaamatta ja arki solahtaa takaisin tuttuun rytmiin. Hyvästi päivänkakkarat, tervetuloa Teams-palaverit!

Siispä: nouskaamme joutenolon ikeen suosta ja antautukaamme jälleen tehokkuuden alttarille – mutta ehkä tänä syksynä ripauksella lempeyttä ja lupaa myös vain olla, edes joskus, entä sinä?